Miksi asialla on väliä
Kuten kohdassa Ryhmän levikin kasvattaminen mainitaan, sellaisen sisällön luominen, josta tulevat seuraajat ovat potentiaalisesti kiinnostuneita, on paras tapa kasvattaa ryhmää Quorassa. Seuraamalla ryhmääsi seuraajasi ovat osoittaneet kiinnostuksensa sen sisällön lisäksi myös sen laatuun ja normeihin, joten he luottavat siihen, että pidät niitä yllä. Omat näkökulmat ovat ihan sallittuja – siksihän ihmiset ryhmääsi seuraavatkin, mutta jos menet liian kauas aiheesta, näet todennäköisesti käyttäjien sitoutumisensa laskevan.
Normien määritteleminen
Monet Quoralla tuntevat jo sisältöjä koskevat käytäntömme, kuten "Ole mukava, ole kunnioittava" -käytännön. Ryhmissä saat jonkin verran joustavuutta asettaa omat standardisi. Koska ne voivat poiketa siitä, mihin ihmiset ovat tottuneet ryhmäsi ulkopuolella, sinun ja avustajiesi on kerrottava seuraajille ryhmässäsi noudatettavista normeista. Tässä tulee joitain ohjaavia kysymyksiä, joista voi olla hyötyä:
- Mistä aiheesta tässä ryhmässä enimmäkseen keskustellaan, ja kuinka kauas kyseisen aiheen ulkopuolelle kannattaa mennä, että sisältö olisi edelleen ryhmän tarkoituksen mukaista?
- Minkä tyyppistä sisältöä kyseisestä aiheesta ei ole järkevää lisätä ryhmääsi?
- Minkä tason asiantuntemusta tai kirjoitusten tasoa haluat ryhmässäsi ylläpitää?
- Minkä tyyppistä sisältöä ei hyväksytä ryhmässäsi?
- Voisiko esimerkiksi aikuisille suunnattu sisältö, mainosmateriaali tai mahdollisesti loukkaava sisältö olla hyväksyttävää ryhmässäsi?
- Millaista vuorovaikutusta ei hyväksytä ryhmässäsi?
- Haluaisitko esimerkiksi, että ihmiset lähettäisivät sinulle palautteensa sisällöstä yksityisviestillä vai kommentoimalla postausta? Kuinka voit varmistaa, että avustajat ja seuraajat tuntevat olonsa turvalliseksi ryhmässäsi?
On tärkeää, että sinä ja avustajasi pidätte ryhmän vision mielessä, jotta voitte vastata seuraajiesi odotuksiin. Muista, että tietty toiminta ei ole sallittua missään Quoralla. Katso Quoran ryhmäsisältöjen käytäntölukeaksesi enemmän siitä, mikä ryhmissä ei ole sallittua.
Pro-vinkki: Harkitse standardien julkaisemista ryhmän kuvauksessa, jotta nykyiset ja tulevat seuraajat tuntevat normit ja odotukset, joita haluat ylläpitää. Katso lisätietoja kuvauksen ja muiden ryhmän osasten muokkaamisesta kohdasta Ryhmän mukauttaminen.
Sisällön, joka ei vastaa normejasi, estäminen
Avustajien valitseminen
Ryhmään kutsumasi avustajat ovat tärkeitä sen kasvulle, omalle äänelle ja uskottavuudelle. Ryhmälle ei ole määritelty avustajien sopivaa määrää, ja sinun tulisikin valita avustajasi sen perusteella, kuinka hyvin odotat heidän noudattavan standardeja, joita haluat ylläpitää.
Jos et tunne kutsumiasi ihmisiä henkilökohtaisesti, suosittelemme että tarkistat heidän Quora-profiilinsa ennen kuin lisäät heidät avustajiksi. Muokkausloki on hyödyllinen tapa saada käsitys Quoran käytöstä. Jos avustajakandidaatilla ei ole muuta sisältöä Quoralla, haluat todennäköisesti pyytää häntä lähettämään sisältöä ryhmääsi muutaman kerran ennen kuin lisäät hänet. Roskapostittajien tiedetään kirjoittavan muutaman normaalin viestin ennen siirtymistä roskapostitukseen, joten pidä uusia avustajia silmällä.
Avustajapyynnöt
Avustajapyyntöjen hyväksyminen henkilöiltä, joiden kirjoittamistapoja et tunne, ei ole suositeltavaa. Kuten kutsujenkin kohdalla, myös avustajapyyntöjä vastaanottaessasi on suositeltavaa, että tutustut henkilön sisältöön ennen kuin lisäät hänet ryhmääsi. Jos uskot, että joku joka haluaa avustajaksi on roskapostittaja, autat suojaamaan muita ryhmiä estämällä hänet omasta ryhmästäsi .
Kirjoitusten valitseminen
Muutama uusimmista ryhmääsi hyväksymistäsi kirjoituksista näkyvät ensimmäisinä mahdollisille uusille jäsenille, joten tee hyvä vaikutelma valitsemalla kirjoituksia, jotka sopivat yhteen ryhmäsi painopisteen kanssa. Monet parhaista ryhmistä hylkäävät suurimman osan saamistaan kirjoituksista, joten on yleensä parempi hylätä kuin hyväksyä kirjoitus, josta et ole varma. Jos haluat rohkaista kirjoituksen lähettäjää, voit kertoa hänelle syyn hylkäämiseen tai lähettää hänelle viestin, jossa kerrot sisällöstä, joka sopii ryhmääsi. Kirjoitukset-välilehti erottaa oletetun roskapostin muista kirjoituksista. Jos roskapostia lähetetään ryhmääsi, sen lähettäjän estäminen auttaa suojaamaan muita ryhmiä.
Vastaaminen sisältöön, joka ei vastaa normejasi
Laadukas raportointi
Voit tarkastella ryhmässäsi ilmiannettua sisältöä ylläpitäjän hallintapaneelin Laatu-osiossa. Näihin raportteihin perehtyminen voi siivittää ryhmäsi levikkiä ja lisätä luottamusta sinun ja seuraajiesi välille.
Estäminen
Henkilön estäminen poistaa hänet ryhmästä. Hän ei voi tällöin enää kommentoida tai lisätä sisältöä, mutta voi kuitenkin silti seurata ja tarkastella ryhmää. Estämistä suositellaan sellaisen henkilön kohdalla, joka rikkoo ryhmäsi normeja toistuvasti tai räikeästi, ja koska estotoiminto voidaan kumota, voit antaa eston jäähynä käyttäjälle sulkematta häntä pysyvästi ryhmän ulkopuolelle.